Tupun tarina

Tuusulan puolesta ry, Tupu on vahva, puolueista riippumaton kotiseutuyhdistys avoimen ja demokraattisen päätöksenteon puolesta. Osallistuimme kuntavaaleihin ensimmäisen kerran vuonna 2004 ja vuoden 2012 vaaleissa nousimme valtuuston toiseksi suurimmaksi ryhmäksi 12 valtuutetulla. Tupulaiset vaikuttavat myös kirkkovaltuustossa ja ylikunnallisessa päätöksenteossa.

Puoluerajat ylittävä Tupu haluaa kehittää vaikuttamista kuntalaisen näkökulmasta. Joukossamme on sekä puolueisiin sitoutumattomia että eri puolueiden jäseniä. Meitä yhdistää tahto tuoda päätöksentekoon aitoa kumppanuutta kuntalaisten, viranhaltijoiden, puolueiden ja muiden ryhmittymien kesken – Tuusulan omista näkökohdista.

Tupu syntyi kuntalaisten aktiivisuudesta

Tupun syntyhistoria juontaa alkunsa valtuustokaudelle 2001–2004. Tuolloin joukko valtuutettuja koki, että valtuustopäätöksiä ei tehty enää yhteistyön ja kumppanuuden hengessä, vaan yhteisen edun tilalle oli tullut puolueiden etu. Tuusulassa oli ajauduttu edustuksellisen demokratian kriisiin, sillä kunnan korkeinta päätösvaltaa käyttävä kunnanvaltuusto ja osa kunnanhallituksesta käytännössä sivuutettiin päätöksentosta.

"Kuntalaisten tulee voida vaikuttaa suoraan kaikkiin heitä koskeviin
ja kiinnostaviin ja asioihin, eikä yhdenkään ryhmän etu ei saa mennä kuntalaisten edun edelle". Tästä periaatteista ja parinkymmenen kuntavaltuutetun aktiivisuudesta syntyi Tuusulan kunnantalolla 28.10.2003 puoluerajat ylittävä kotiseutuyhdistys Tuusulan puolesta ry, Tupu.

Valtuustokaudella 2005–2008 Tupulla oli jo toiseksi suurimpana valtuustoryhmänä neljätoista valtuutettua ja luottamushenkilöedustus kaikissa lautakunnissa. Seuraavissa vaaleissa 2008 Tupu sai kolmanneksi eniten ääniä ja vuoden 2012 vaaleissa nousimme taas Tuusulan toiseksi suurimmaksi valtuustoryhmäksi.

Tupun ehdokkaisiin kuntavaaleissa 2017 voit tutustua tästä linkistä.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan Tupun toimintaan!